Alkoholiton Alko Suomen kiertueella

Alko_Kioski3

Alkoholittomia juomia kysytään nyt enemmän kuin koskaan ja Alko haluaa olla mukana tukemassa tätä juomakulttuurin muutosta. Siksi kesällä 2022 Alkon alkoholittomien juomien valikoimaan saattoi tutustua myös Suomea kiertävällä alkoholittomalla kioskilla.

Sober curious -trendin myötä kiinnostus tyypillisesti alkoholia sisältävien juomien alkoholittomiin vastineisiin on kasvanut. Moni ei kuitenkaan vielä tiennyt Alkon alkoholittomien juomien valikoimasta – eikä myöskään uskonut, että esimerkiksi alkoholittomista viineistä voi yhtälailla löytää mainioita makupareja ruoalle. Vähemmän tunnettu, mutta hyvä valikoima vaati siis yllättävän esillepanon: Alkon ja TBWA:n yhteistyönä syntyi Alkoholiton Alko.

Alkoholiton kioski kiersi kahdeksan kaupunkia Oulusta Helsinkiin. Jokaiseen kaupunkiin oli räätälöity kymmenen juoman valikoima. Kesän aikana kioskilta löytyi oluita ja siidereitä, mutta myös monille vielä tuntemattomampia alkoholittomia viinejä ja kuohuviinejä.

Hanke herätti suurta kiinnostusta medioissa – lue lisää esimerkiksi Kauppalehden artikkelista.

 

Alko_Kioski1

Alko_Kioski2