Jakso 4. Andrei Koivumäki: Puhetta ja tekoja

Jakso 4. Andrei Koivumäki: Puhetta ja tekoja

Envy Castin vieraana on Neliöt Liikkuu LKV:n perustaja, vaikuttaja ja yksi Suomen menestyneimmistä kiinteistöalan ammattilaisista: Andrei Koivumäki. Jaksossa keskustellaan mm. ihmisten erilaisista tavoitteista, henkilöbrändin rakentamisesta ja sen hyödyistä sekä siitä, kuinka hän itse löysi kiinteistövälityksen. Andrein oma kateuden kohde puolestaan löytyi hyvin läheltä.

Haastattelijana TBWA\Helsingin copywriter ja luova suunnittelija Jonathan Fanta.

Envy Cast on TBWA\Helsingin tuottama kateutta käsittelevä podcast, jonka tavoite on tehdä vaietusta aiheesta puheenaihe. Jokaisessa jaksossa haastateltavaksi saapuu eri alojen menestyjiä, jotka pureutuvat pureutuvat kateuteen tunteena, ilmiönä ja voimavarana. Lisäksi kuulemme, ketä he itse kadehtivat.

Fanta: Kateus. Mulle kateus on itse asiassa osa omatuntoa. Jos mä oon ihan rehellinen, niin kateus on semmoinen asia, joka on itse asiassa saanut mut menemään semmoisiin suuntiin ja paikkoihin mihin mä oon salaa aina halunnut mennä. Kateus ei tietysti pelkästään ole tätä, mutta siitä puhutaan kohta lisää. Mä oon Jonathan Fanta, copyrighter ja suunnittelija TBWA\Helsingillä ja tämä on Envy Cast. Envy Cast on sarja, jossa keskustellaan kateudesta ilmiönä, ja katsotaan voisiko kateus olla meille voimavara, menestyksen salaisuus tai meitä motivoiva asia. Tänään meillä on vieraana Andrei Koivumäki. Oikein paljon tervetuloa.

Andrei Koivumäki: Kiitos paljon.

Fanta: Kiitos, kun olet ottanut aikaa kiireisestä aikataulusta ja tullut tänne meidän kanssa juttelemaan.

Koivumäki: Teitä varten koska vaan.

Fanta: Kyllä ja niille ketkä ei tiedä - varmaan moni tietää, mutta Andrei on siis yrittäjä. Andrei on vaikuttaja, kirjailija, luennoitsija, muusikko ehkä jossain vaiheessa paljon muutakin. Mä oon Andrei tehnyt susta vähän taustatyötä. Sä oot tosi hyvät tyyppi kaiken tämän päälle. Tässä kun juteltiin hetki, niin tämä fiilis on vaan vahvistunut. Nyt kun kateus on tässä teemana, niin täytyy heti alkuun myöntää, että sä oot semmoinen henkilö, jolle mä oon vähän kateellinen. Puhutaan kateudesta kohta vähän lisää, mutta mä haluisin Andrei alottaa ihan alusta. Mistä kaikki alkoi ja missä sä synnyit?

Koivumäki: Mä synnyin vuonna 1988 Pietarissa ja sieltä muutettiin -92 tai -93. Mä olin noin viisivuotias, kun muutettiin Lappeenrantaan lähiöön. Sieltä sitten muutin Kotkaan opiskelemaan ja viihdyin siellä vajaat yhdeksän kuukautta ja muutin Lahteen. Jatkoin siellä opintoja, ja vuonna 2012 helmikuussa muutin Helsinkiin ja hyppäsin tälle alalle.

Fanta: Onks sulla muistikuvia Pietarista? Synnyit siellä ja kaikki alkoi sieltä.

Koivumäki: Joo, siis on totta kai. Nyt kun siellä on kuitenkin säännöllisesti tullut käytyä, niin kyllä siellä vahvistuu se, että mä muistan ton kadun, mä muistan mun lastentarhan. Mä kävin joskus siellä 10 vuotta sitten ja tapasin mun lastentarhanopettajan. Se lastentarha näytti paljon isommalta, että silloin aikanaan, kun mitä se todellisuudessa oli. Hyvät lämpimät muistot on kyllä siitä mistä lähdettiin.

Fanta: Jos miettii Pietaria, niin onko se semmoinen paikka, tai ne ensimmäiset viisi vuotta sun elämästä mistä sulla on oikeat muistoja? Esimerkiksi jostain tarhasta tai sellaisia mitkä on vaikuttanut ja sä vieläkin kannat niitä mukanasi.

Koivumäki: Mä muistan aina kun mun äiti ja iskä kävi töissä ja ne oli aika kiireellisiä kuitenkin. Vaikka ei ollut mitään liikemiehiä, mutta omat duunit piti kiireisinä. Niin mummo vei meidät lastentarhaan. Mä muistan semmoisen jäätävän ison karkkisäkin oven takana, ja joka aamu hän avasi sen avaimella ja heitti yhden karkin mulle. Sitten me lähdettiin bussilla tai ratikalla lastentarhaan, ja seuraava muisto on, kun mä oon lastentarhan pihassa. Kaikki lapset haettiin ja mä seison sen lastentarhanopettajan kanssa puoli tuntia ja venasin koska mutsi tai iskä tulisi, kun he oli omissa töissä kiinni.

Fanta: Säästitkö sen karkin tuohon hetkeen.

Koivumäki: En, mä söin sen aamulla heti. Kun on semmoisia tutkimuksia, että kuka menestyy parhaiten, jos pystyy syödä karkin vasta viikon päästä ja kerätä niitä, niin mä en ole sellainen. Mä oon halunnut kaiken heti.

Fanta: Sä tossa vähän avasitkin jo, mutta osaatko sanoa, minkälainen lapsi sä olit? Olitko sä iloinen lapsi?

Koivumäki: Olin joo, mä oon aina ollut mun mielestä. Ihan lapsesta lähtien tähän hetkeen, tai ainakin koittanut aina olla super positiivinen ja ajatella kaikki asiat positiivisesti. Mistä se tulee, niin mä en tarkalleen tiedä, koska me ollaan siskon kanssa kumminkin vähän erilaisia. Mä en yleensä stressaa, se stressittömyys tulee ehkä faijalta enemmän, että se elää semmoista aika tavallista elämää ja tyytyy vähään. Mä oon aina arvostanut sitä, mutta mua on aina ärsyttänyt se, että miksi sä et voisi vaatia enemmän ja haluta enemmän.

Fanta: Mitä sun vanhemmat teki silloin kun sä olit pieni?

Koivumäki: Iskä oli rekkakuski ja äiti oli valtion hommissa tekemässä kirjanpitoa ja palkanlaskentaa.

Fanta: Kuinka vanha sun sisko on?

Koivumäki: Meillä on viiden vuoden ikäero, elikkä se on nyt 38-vuotias ja täyttää 39-vuotta.
Fanta: Tosta sun nuoruudesta vielä. Mä katsoin sun Jäbät ja tunteet-podcastin. Shoutout Noshille, Nasselle ja kumppaneille. Tekee hyvää duunia.

Koivumäki: Tää voittaa ensi vuonna Creator Awards -gaalan.

Fanta: Kyllä ja sä voitat Creators gaalassa. Sä sanoit siinä tosi mielenkiintoisesti, jos mietitään tätä kateuden kontekstissa. Sanoit, että tosi paljon sinussa sai alkunsa siitä, että katsoit Lahdessa ja Pietarissa ympärille ja näit paljon juttuja mitä halusit, mutta sulla ei ollut niitä silloin. Voidaanko heittää, että kateus on ollut sulla aika isokin driverin periaatteessa silloin.

Koivumäki: Joo ja mä en sanoisi välttämättä, että se oli kateutta, mutta se oli motivaattori omalla tavalla. Varsinkin sitten, kun asuu Lappeenrannassa ja me asuttiin vuokrakämpässä missä 80 prosenttia naapureista sai sosiaalituesta rahaa ja äiti oli varmaan pari mun kanssa ainoot, jotka kävi duunissa. Oli muovikylppärit ja muovilattiat asunnoissa. Mä kävin pari kertaa kavereilla kylässä omakotitalossa ja olin sillee ’’Joku asuu omakotitalossa, mikä lattia tää on? Onks tää puulattia?’’. Varmaaan kutosluokalla kävin ekaa kertaa omakotitalossa, ja olin ihan, että näinkin voi elää mäkin haluan tämmöistä. Mä oon tiedostanut sen, että me muutettiin tietyistä olosuhteista ja vanhemmat halusi vaan paremman ympäristön lapsille. Muutettiin Suomeen oikeastaan sen takia, ja ymmärsin sen aina, että he ei pysty mahdollistaa sitä. Ne tekee kovasti duunia, että mulla on vaatteet ylipäätänsä. Jotain leluista alettiin ostelemaan jossain välissä kaupasta ettei tarvitse kierrätyskeskuksesta ostaa. Niin tiesin, että kaikki pitää tehdä kumminkin itse, että mulla ei ole niitä vanhempia ketkä antaa sen Amexin. Sitten mä ajattelin, että jotain pitää itse keksiä ja rakentaa.

Fanta: Toi on aika aikuismainen ajatus, että sä oot nuori ja lapset elää, leikkii ja tekee mitä tahansa. Ne sulautuu ja soveltuu. Mäkin muistan omasta lapsuudesta just toi mitä sanoit, että kun meet rikkaan perheen kotiin, niin sä oot vähän kuin Heurekassa. Mutta toi mitä sä sanoit, että ymmärsit ettei sun vanhemmat pysty mahdollistamaan sulle sellaista, mitä sä haluat. Muistatko, että sä ihan noin nuorena jo ymmärsit sen?

Koivumäki: Joo varmaan ala-asteella, mut vähintään yläasteella. Tavallaan, kun alkoi haluta ja näki enemmän. Tietenkin silloin kun asui Lappeenrannassa, niin se taso mitä halusit tai mitä pitäisi olla elämässä aikuisena oli tosi paljon matalampi. että eihän myös pystynyt. Enhän mä olisi pystynyt kuvittelemaan, että joku päivä oikeasti asuu miljoona kämpässä. Silloin ajatteli, että 200 tuhannen omakotitalo, ois erittäin hieno. Sitten, kun muutti Lahteen ja näin taas erilaisia ihmisiä, ja eri tavalla sitä varallisuutta ja menestystä, niin ajatteli tämän olevan se taso. Kun muutti Helsinkiin ja näki täällä sen tason, niin ajatteli, että mitä mä sillon ajattelin on ihan piece of cake. Sähän voit aina mennä Monacoon ja ajatella, että mitä sulla on täällä ei ole mitään, mut sitten mulla on ehkä terveellinen ajattelumalli. Oon aika itsetietoinen ja olen alkanu ymmärtämään, etten mä tähtää 500 miljoonan laivoihin ja yksityiskoneisiin. Mä tiedän, etten mä tarvitse niitä ja nautin muuten elämästä. Tietty perustaso pitää olla ja se mihin nyt on tottunut pitää säilyttää. Sanoin alussa siitä karkista, että nyt ja heti, se oli se ajattelumalli, kun muutin Helsinkiin. Nyt on oppinut, että kaikki tulee ajallaan, että vuodessa ei voi saavuttaa ihan kaikkea. Kaikki vie aikaa
Fanta: Eli, jos sun isoäiti antaisi nyt sulle sen karkin?

Koivumäki: Kyllä mä söisin, mutta nyt mä tiiän etten mä saisi sitä koko pussia. Pitää odottaa se vuosi.

Fanta: Eli pikkuhiljaa käy. Toi on jännä. Pietari-Lappeenranta-Lahti-Helsinki, mä en tiedä miten noi menee oikeesti tulotasoiltaan. Periaatteessa onnellisuus on niin suhteellista, miten ajattelet jossain vaiheessa, että 200 tuhannen rivitalo on kaikki.

Koivumäki: Joo, ja sehän ei tuo sitä onnellisuutta, että mitä Jäbät tuntee -podcastissäkin juteltiin, niin onnellisuus koostuu monesta eri asioista. Raha, talo, auto tai kello ei tuo sitä itse onnellisuutta, se on hetkellistä. Sokeripiikki niin sanotusti. Onnellisuus muodostuu kymmenistä eri paloista ja osa-alueista. Sen takia koitan, että talous on kunnossa, on tavoitteita elämässä mihin mennä, koska se on osa onnellisuutta. Tavoittelet ja haluat jotain. Kaverit on se osa, hyvä kunto ja mieliala myös. Ne muodostaa sen kokonaispaketin.

Fanta: Kyllä ja toi on hirveän tärkeetä tässä ajassa. Onnellisuuden metsästyksestä on tullut vähän jopa sellainen mantra. Varmaan ainakin meidän sukupolvella. Kun on ollut mahdollisuuksia saavuttaa itse asioita, mutta ehkä nyt on alettu ymmärtämään, mitä se onnellisuus itse asiassa on. Itse ainakin mietin paljon, kun tulee niitä onnellisia hetkiä tai koet iloa, että olet kiitollinen. Eikä niin, että menet vain jotain kohti, kun mä saan miljoonan euron asunnon voin olla onnellinen. Et sä ole silloin onnellinen.

Koivumäki: Sitten tulee seuraava steppi tai sitten tulee se, että oonko mä oikeesti tarvinnu tätä tai eihän tämä tunnukkaan siltä miltä pitää. Sitä mä olen viimeiset pari vuotta tutkiskellut ja lukenu erilaisia kirjoja, Buddha juttuja ynnä muuta. Alkanu muodostamaan mitä oikeesti elämässä haluaa, minne haluaa mennä ja mikä on se juttu. Tehny enemmänkin sen duunin, että kun ei ole ollut viimeisten vuosien aikana onnellinen, vaikka on saavuttanut tietystä pisteestä seuraavaan. Vaikka se on hyvä mun tyyppiselle ihmiselle mennä heti seuraavaan juttuun ja se tuo mulle sitä onnellisuutta, mutta joka hetkestä pitää nauttia. Mä oon miettiny sellaista, että tämäkin hetki on vain kerran elämässä, just tällaisenaan. Pitää ottaa siitä kaikki irti, koska en mä tuu nuoremmaksi. Mitään hetkiä ja tunteja ei saa elämästä takaisin.

Fanta: Eikö ole jännä, että miten vanhemmiksi me tullaan, niin sitä enemmän kliseet muuttuu todellisuudeksi. Tai niille on helppo nauraa 18-vuotiaana, että ei se päämäärä vaan matka. Sitten, kun sen tajuaa, se onkin fiksu juttu.

Koivumäki: Ja jotkut tajuaa sen vasta 50-vuotiaina. Kun jengi miettii, että onko järkeä käyttää X-summaa rahojansa autoon. Jos siihen on mahdollisuus ja oot tehnyt kovasti duunia sen eteen, saat siitä tietynlaista nautintoa, niin miksi ei? Okei, se voidaan tehdä viiden vuoden päästä, mutta sitten sä mietit, että ehkä mä teen vielä viisi vuotta lisää. Tänä vuonna meillä on ollut firmassa mentaliteettina ja muuallakin, että elämästä pitää nauttia. Tehdään kovasti hommaa, mutta nautitaan samalla siitä. Mikään ei saa olla väkisin puurtamista.

Fanta: Onko toi jopa aika hyvä johtamisen kulttuuri?

Koivumäki: No joo, se on tullut kyllä meidän työntekijöiltä suoraan. Tai ne on vahvistanut sen fiiliksen. Nautitaan siitä mitä tehdään, jos se ei tunnu hauskalta, niin kannattaa miettiä voiko tehdä jotain muuta.

Fanta: Mä haluan kuulla sulta siitä, kun tulit Helsinkiin. Nälkä oli kasvanut syödessään ja olit tullut Helsinkiin. Monesti edelläkävijöille ollaan automaattisesti kateellisia, tai niitä ei välttämättä ymmärretä heti. Pelko, epätietoisuus ja hämmennys aiheuttaa meissä jonkinlaisen reaktion, että hei, mä en oikein tiedä mitä toi tyyppi tekee. Toi ei näytä multa, toi ei ole mun värinen, toi saattaa tehdä jotain eri tavalla, niin mä vähän pelkään. Se on primitiivinen reaktio, että mitä tässä oikein tapahtuu. Sä aloit tehdä asioita vähän eri tavalla saman tien. Sä hyödynsit sosiaalista mediaa, olit äänekkäämpi ja värikkäämpi. Huomasitko samantien, että ihmiset kummaksuu sua?

Koivumäki: Joo siis kyllä mä huomasin sen. Mä ehkä jatkoin, koska silloin tietämättä - nyt mä tajuan sen kaavan ja osaan myös hyödyntää sitä tarvittaessa, mutta silloin tietämättä jatkoin varmaan vaistonvaraisesti. Mä oon aika markkinointi suuntautunut ja sosiaalinen ja näin poispäin. Enkä jaksa kauheasti miettiä mitä muut ajattelee. Kun mä menen sitä tavoitetta kohti, niin mä näen vaan sen ja suljen kaiken muun pois. Mä tajusin silloin, että tää herättää tunteita ja nyt mä tiedän, että sun pitää vain herättää tunteita, jos sä teet jotain. Ihan tahalleen lähin hakemaan sitä. Mä katoin, että tämmöinen päivitys herättä puhetta ja jengi puhuu siitä. Puhutaan hyvää tai huonoa, siitä puhutaan. Seuraavan päivityksen pitää olla paljon parempi. Jos katsoo mun kymmenen vuoden takaisia päivityksiä, niin mä itsekkin nauran niille, että miten on ollut pokkaa. Sen takia, jos mä haluan motivaatiota tai herättää tunteita mä katson viiden vuoden takaisia päivyksiä. Okei, tehdään tommonen, mutta vielä hienompi. Silloinhan se oli vähän sellaista liian fleksausta. Sen ymmärtää, kun tuli ihan nollasta ja yhtäkkiä sai rahaa ja halusi esitellä sitä.

Fanta: Ja some oli erilainen paikka myöskin silloin.

Koivumäki: Se oli joo erilainen. Mä tulin oikeaan aikaan, oikeaan hetkeen, oikealle alalle ja oikeaan kaupunkiin. Jossain Savonlinnassa ei välttämättä ois toiminut, mutta kyllä mä sitä tietoisesti sitten lähdin tekemään ja toteutin, koska mä tiesin tavallaan terveellä tavalla, että vaikka nyt 70 prosenttia nauraa ja 30 prosenttia palkkaa mut, luottaa ja näkee sen potentiaalin. Niin, viiden vuoden päästä se kelkka on 70 prosenttia tykkää tosi paljon, koska se menee väkisinkin näin, että tulee hämmästystä ja vihaa, mutta sitten sä jäät koukkuun. Mitä se nyt on keksinyt? Mitä pitempään sä seuraat, siitä tulee koko ajan kodikkaampi ymmärrys. Jos sä puhut paljon, teet myös paljon ja tulokset puhuu puolestaan, siitä tulee väistämättä se tunne, että ton on pakko olla kova jätkä.

Fanta: Tommonen pelkkä puhe ei riitä.

Koivumäki: Joo, se ei riitä. Sit sä oot pelle.

Fanta: Se ei vie mihinkään. Sit sulla on kuitenkin aina se ’’grind’’.

Koivumäki: Teot oli kumminkin taustalla ja sitten vaan puhuttiin paljon. Me tehtiin päivitys vähän aikaa sitten, että pelkät puheet ei riitä. Pitää olla puheita ja tekoja. Sen pitää olla jatkuvaa ja systemaattista, koska sä voit kerran puhuu ja kerran tehä. Se on vaan se kerta, mutta jos sä teet kymmenen kertaa sen saman, kukaan ei voi kiistää, ettet ole tehnyt.

Fanta: Tää ehkä menee ehkä aiheen ohi, mutta mua kiinnostaa hirveästi. Sun ominaisuuksilla ja sun palolla olisi voinut mennä tekemään aika montakin juttua - ja teetkin, mutta miksi just asunnot ja kiinteistöt?

Koivumäki: Jotain piti keksiä, kun ei ollut rahaa tilillä ja halusin Lahesta Helsinkiin. Jotain piti keksiä. Vahingossa tavallaan. Mieli ihan vahingossa johtaa meitä tiettyihin tilanteisiin, jos sä oot semmoinen, että sä otat tilausuudesta kiinni ja lähdet saman tien tekemään, niin kuin mä olen tottunut tekemään. Mä olin bileissä ja kaveri vei miljoona asuntoon ja mä ihmettelin miksi me ollaan täällä. Hän kertoi, että auttoi venäläisiä oligarkkeja ostamaan kämpän. Mietin, että voiko tollastakin tehdä työkseen ja aloin selvittämään kiinteistövälityksestä. Sitten mä hain saman tien töitä ja muutin Helsinkiin, alotin siitä.

Fanta: Se oli rakkautta ensisilmäyksellä periaatteessa.

Koivumäki: Se oli rakkautta siihen mahdollisuuteen, että tällä alalla voi tienata. Kun mä alotin ja huomasin, että mun mielikuva välittäjästä oli se, että on tosi arvostettu tyyppi, joka kulkee hienoissa puvuissa, ajaa hienoja autoja, kantaa hienoja kelloja, ja todellisuus oli, että kaikki piti välittäjiä koijareina ja puhelinmyyjinä. Mä ajattelin, että mä haluan myös muuttaa tätä niin, ettei mun tarvitse soitella kellekään vaan he soittaa mulle. Sitten tuli some ja ajattelin, että tää voi olla se väylä. Halusin myös tehdä välittäjistä arvostetumpaa ammattia, että jengi katsoisi ylöspäin.

Fanta: Koetko sä et nyt, kun sä aloitit versus nyt, että sä oot onnistunut? jos mietitään tätä ammattia Suomessa.

Koivumäki: Joo, voin käsi sydämellä sanoa, että kyllä se, että jos jengi ottaa kadulla kuvia susta, tuntee eri välittäjiä, seuraa ja viikoittain tulee eri yhteydenottoja 16–20-vuotiailta jätkiltä, että miten he pääsevät alalle. Kyllä mä sanon, että siinä kohtaa ollaan jollain tasolla onnistuttu.

Fanta: Toi on tosi hienoa. Tämä menee taas vähän tähän meidän teemamme alle, jotta joku ammatti tai ura voi olla sellainen, että siihen on vetoa ja imua, niin pitää olla esikuvia. Pitää olla aina henkilöbrändiä jolle ihmiset on vähän kateellisia tai ihan ihailee heitä.

Koivumäki: Joo varmasti, koska jos olisi perus harmaata, niin kukaan ei välttämättä tietäisi vaikka tekisi vielä paremmin duunia ja olisi vielä menestyneempi. Jos kukaan ei kuule tai tiedä, eihän siitä voi tulla mitään.

Fanta: Ihan totta. Vähän sanoitkin jo tuossa, että nykyään osaat hallita sitä somea paljon paremmin ja siitä on muodostunut vähän erilainen eläin, kuin mitä se oli silloin joskus 2014. Kun sä laitoit niitä hurjimpia hurjimpia Facebook postauksia mistä edelleenkin haet inspiraatiota. Mitä sä olet mieltä siitä suunnasta mihin some on yleisesti menossa? Se mahdollistaa sun kaltaisille tyypeille ihan sun ammatinharjoittamista, mutta sitten siinä on varjopuoliakin. Miten sä oot somen käyttäjänä kokenut mitä se on tänä päivänä?

Koivumäki: Ehkä hassusti voi sanoa, että mä oon vähän semmoinen hassu somekäyttäjä. Mä oon aina käyttänyt sen vaan siihen, että mä sylkäisen oman jutun sinne ja unohdan, sylkäisen seuraavana päivänä uuden ja unohdan. Mä en selaa sitä kauheasti. Mä tiedän mittarit ja välillä käyn katsomassa erilaisia tuloksia, mutta mä en oo mikään somenkäyttäjä. Se on mulle pelkkä alusta todella hyvälle markkinoinnille, missä tavoitetaan orgaanisesti paljon ihmisiä. Voidaan luoda sitä mielikuvaa mitä sä haluat luoda helposti ja nopeasti nollan euron budjetilla. Meillekin soittaa 17-vuotiaat jätkät, ettei ne haluakkaan Hankeniin vaan kiinteistövälittäjäksi. Kyllä siinä on se varjopuoli, että kun ne tulee alalle – me ei oteta nuoria, mutta mä tiedän, että esimerkiksi kiinteistö maailman ja HK:n. Niin puolen vuoden päästä he lähtevät pois, koska se mielikuva on se, että tää on helppoa hommaa. Ajelet tuolla Maseratilla ja Bentleyllä, myyt vähän miljoona kämppiä. Mutta tää on äärettömän vaikea työ ja pitää olla pitkäjänteinen.

Fanta: Eikö tuossa ole vähän sitä, että mä katson Ronaldon kuvia ja laitan hänelle viestiä, että pääseekö pelaamaan.

Koivumäki: Joo, hän on pelannut 20 vuotta sen eteen. Jengi ei ymmärrä tätä, koska monet eivät halua uskoa tai nähdä, että tääkin jätkä on tehnyt duunia tosi paljon. On se sitten muusikko tai kiinteistövälittäjä. Harva jaksaa kulkea sen pitkän polun.

Fanta: Taas tulee latteus ja klisee, mutta mitään ei synny ilman työtä. Jos ajatellaan sitä 17-vuotiasta, joka miettii, onko se Hanken, Andreille hommiin tai kiinteistömaailma, niin kyllähän jos sun postauksia katsoo niin sehän näyttää helpolta ja omalla tavalla luot sitä mielikuvaa. Sen pitkän matkan siitä välistä vaan unohtaa.

Koivumäki: Joo just näin, sen takia mä oon nyt koittanut tehdä myös semmoisia päivityksiä ja kertoa mitä tämä oikeastaan vaatii, koska mä en tykkää keskittyä noihin negatiivisiin juttuihin. Joskus tulee palautetta, että puhu niistä varjopuolista, mutta mun tyyli ei ole miettiä niitä ikäviä asioita. Mä en halua jakaa negatiivisuutta, mutta joskus mä oon nostanu, että tää vaatii sen 12-tuntisen työpäivän viisi vuotta putkeen.

Fanta: Se on ihan vastuullistakin miettiä ennen kaikkea, kun alat toimimaan esikuvana. Tyypit jotka tulee alalle ja sä sanoit itsekin että haluat muuttaa vähän sitä mielikuvaa että minkälainen toi itse bisnes on. Ehkä somesta vielä yksi juttu. Musta tuntuu, että sä oot tehnyt tietoisen päätöksen – niin kuin sanoit aiemmin, että sen pitää näyttää positiiviselta, hyvältä ja välillä jopa provosoivalta. Ajatteletko sä ite, kun laitat sen kuvan, että se herättää jossain kateuden?

Koivumäki: En mä sitä ajattelen. Mä enemmänkin ajattelen sitä, että mä julkaisen ton kuvan ja ai vitsi miten läppä, tää näyttää niin överilta. Välillä mä mietin mikä kuva olisi mahdollisimman överein, koska mä tiedän sen herättävän kuvana ja fiiliksenä tunteina. En mä halua ottaa mitään perus toimistokuvaa. Mä oon miettinyt niin, että jos me mietimme, vaikka jotain musiikkialaa tai räppäreitä, niin jos ne ottaisivat perusvaatteissa seinää vasten kuvia, niin siinä ei ole semmoista potkua, semmoista fiilistä. Jos me mietitään jotain räppärin levynkansia, niissä on kanoja tai muuta vastaavaa. Mä oon miettinyt sitä, sen takia ne näyttää cooleilta, koska se perusmeininki ei ole kumminkaan sitä. Silleen mä oon vähän miettinyt.

Fanta: Sulla on selkeästi pilke silmäkulmassa. Ainakin näin mä itse koen sen tai haluta ajatella, että sä et ihan naama vakavana tee kaikkea sitä mitä sä teet. Vaan just toi erottautuminen, siitähän tuossa on loppujen lopuksi kyse ja tunteiden luomisesta.
Ehkä tuosta henkilöbrändäyksen vielä. Me ollaan joka ikinen ihminen, henkilöbrändejä nykyään, yhtäkkiä se on mahdollista ja moni ajatteleekin itsestään eri tavalla. Mä olen nyt jonkinlainen henkilöbrändi, koska mä olen tuolla kanavilla. Toki on ihmisiä, jotka on ihan oikeasti henkilöbrändejä ja tekee jopa elantonsa sillä. Minkä takia jotkut ihmiset onnistuu brändäämään itseään paremmin kuin toiset?

Koivumäki: No se johtuu siitä, että ollaan omia aitoja itsejämme loppupeleissä. Se epäaitous paistaa ennemmin tai myöhemmin läpi. Mä oon joskus jutellut yhden venäläisen tuottajan kanssa ja hän on sanonut, että voi olla helvetin hyvä laulaa, mut jos sä laulat jostain aiheesta vaan tehdäksesi hittibiisin, niin se ei ota sitä talliin, koska se ei luota siihen mitä sä sanot. Se näkyy, eetei se ole sun juttu, että sä vaan koitat tehdä siitä sun jutun, ihmiset aistivat sen. Pitää olla oma itsensä ja jotta sä lyöt läpi sun pitää olla tarpeeksi erilainen ja erikoinen, että se herättää mielenkiintoa. Mä tykkään bisneksessä sekoittaa urheilua, musaa ja niitä vaikutteita. Musiikki on mun mielestä hyvä esimerkki. Maailmassa on tosi paljon laulajia, taitavampia kuin Jay-Z, Kanye West tai Cheek, mutta he ei eivät ole onnistunut luomaan ympärilleen sellaista pakettia. Ihminen ostaa sen soundin, mutta se ostaa myös sen tarinan, elämäntyylin ja kaiken sen ympärillä olevan, koska halutaan samaistua. Sen paketin pitää olla tiukka ja monta osa-aluetta. Mä ymmärrän miksi nuoret seuraa, he katsoo että hekin haluavat asua 30-vuotiaana hienossa kämpässä, tehdä kovasti duunia ja matkustaa. Sehän on monien unelma. Mä olen tehnyt sen eteen töitä, mä toteutan sitä ja näytän myös sitä, että tämä on mahdollista tehdä nollalla eurolla taskussa ja ilman koulutusta. Se luo heti esimerkin, jota lähdetään seuraamaan ja fanittamaan. Tai vanhemmat tyypit, mulla on seuraajina toimitusjohtajia, pankkiireja, ketkä on käyny koulut ja on hyvin menestyneitä. Nekin fanittaa, koska sä oot tehnyt kaiken sen mitä sä oot sanonut. Ne arvostaa, koska toi teki sen mitä se sanoi. Siitä ehkä muodostuu se kokonaiskuva. Matkan alussa, jotkut alkaa seuraamaan vaan tukeakseen ja loput tulee, koska ne ei pysty taistelee sitä vastaan, kun oot tehnyt niin pitkään ja hyvin. Kolmasosa tulee arvostuksen kautta ja ne nostaa hattua. Ihan kuin lätkäpelaajat, kun sä oot voittanut viisi Stanley-cupia, niin eihän sitä voi kuin arvostaa, vaikka et seuraisi lätkää.

Fanta: Meidän sukupolvi eli ajassa milloin kulttuurit oli aika paikallisia, vaikka Lappeenrannassa tai Helsingissä ei silloin tiedetty maailman menosta ihan yhtä paljon kuin nytten. Me ei olla kansanakaan enään kateellisia meidän naapureille tai frendeille, vaan me ollaan kateellisia koko maailmalle.

Koivumäki: Kyllä, me taistellaan koko maailmaa vastaan. Sieltä haetaan vaikutteita, koska toikin on kovempi jätkä.

Fanta: Mihin tää on menossa? Samaan aikaan me ollaan enemmän maailman kansalaisia. Kaikki ymmärtää meemit, voivat nauraa samalle jutulle ja fiilistellä samoja biisejä, mutta samaan aikaan voidaan olla kateellisia sille naapurin autolle tai vaikuttajalle, joka reissaa Italiassa.

Koivumäki: Just näin. En sanoisi, että olen huolissani, koska mun tehtävä ei ole parantaa maailmaa, mutta jos mulla olisi omia lapsia, niin ehkä sitten. Ne lapset hakevat vaikutteita Instagramista ja sitten tulee niitä epävarmuus tekijöitä. On se sitten kateellisuutta tai muuta vertailua, niin kaksi asiaa mä sanoisin omalle lapselle. Sun ei tarvitse olla hän. Tee oma juttu ja et voi verrata itseäsi kaikkiin, aika loppuu ja kaikki jää kesken. Venäjällä on sellainen sanonta, että vaikka kuinka kova jätkä sä oot, tulee aina joku, joka on kovempi. Eli ei tarvitse olla kaikessa aina paras. Sun tason pitäisi riittää ja siihen tähdätään, siitä voi sitten kehittyä pikkuhiljaa. Ei kannata myöskään liikaa itseään. Kolmas asia on, että jos sä näät niitä bloggareita, joilla on parempi elämä, niin sä voit hakea siitä inspiraatiota. Ettei se ole vaan sellaista kateutta, että ’’tuolla on tota ja mulla ei ole, enkä tuu ikinä sitä saamaan. Vaan se, että olisi nättiä olla koko elämä etätöissä, reissaisin ympäri maailmaa ja tekisin duunia, lentelisin helikopterilla’’. Mitä mun pitää tehdä sen eteen? Okei, mun pitää hankkia bisnes mikä ei sido mua Suomeen. Terveellä järjellä lähtee luomaan omaa liiketoimintakonseptia ja omaa elämää. Mitä ikinä sä haluatkaan, niin sen pohjalta. Mitä mun pitää tehdä, että pääsen näihin steppeihin? Ja sieltä hakea sitä inspiraatiota. Auto on hyvä esimerkki. Skidinä katsoin, kun tenniskaverien vanhemmat tuli uusilla autoilla, niin mua hävetti faijan 20-vuotta vanha Honda ja pyysin jättämään kauemmaksi. Siinä oli se, että vitsi, joku päivä mä tuun tommosella autolla ja joku päivä mä tuon omat skidit vielä hienommilla autoilla. Mä hain siitä inspiraatiota, hyvää motivaatiota. Se ei murtanut mua tai pistänyt vihaksi, vaan mäkin haluun tollasen joskus. Sillon mä tiedostin, ettei mun faija voi ostaa vastaavaa autoa, mut joku päivä mä ostan itselleni ja faijalle auton.

Fanta: Mennään ihan skidisti eri suuntaan, koska mä haluan näyttää, että mä oon paneutunut tähän podcastiin. Tämmöinen filosofi, kun Friedrich Nietzsche sanoi, että kateus on ihmiskunnan tärkein tunne. Hänellä oli analyysi siitä, että aikanaan ainoastaan vauraat, rikkaat ja aristokraatit pystyivät päättämään, että mitkä ne hyveet maailmassa ja ihmisyydessä on. Eli heillä oli sanavalta ja köyhillä ei ollut sanavaltaa yhtään mihinkään. He vaan kuuntelivat sitä ja rikkaat tietenkin sanoit valta, vauraus, tieto, seksuaalinen kyvykkyys ja ulkonäkö on kaikki hyveitä. Köyhillä ei ole oikein mitään sanottavaa siihen. No nyt sitten Nietzschen mukaan köyhät jossain vaiheessa oli kateellisia - ja kutsui sitä itse asiassa katkeruudeksi, ei kateellisuudeksi. He olivat niin katkeria rikkaille, että he kehittivät kristinuskon, koska uskonnon kautta pystyttiin kääntämään ne päälaelleen. Eli miten Jumalan valtakunta kuuluu ainoastaan köyhille. Sinne kuuluu ainoastaan sairaat ja vähäosaiset. Rikkaista ja heidän hyveistänsä tulikin paheet. Jolloin köyhien kateellisuus oli omiaan ottamaan vallan koko diskurssista. Nietzsche sanoi myöhemmin, että Jumala on kuollut ja millään ei ole mitään väliä. Hän sanoi myös paljon muutakin, älkää luottako muhun, mutta tämmöistä mä oon lukenut. Jos mietitään nyt tätä yhteiskuntaa ja sitä mihin me ollaan menossa. Kateellisuudessa on noi piirteet mitä sä sanoit, joitain se inspiroi, mutta on myös ihmisiä, joita se tekee katkeraksi ja on vielä mustasukkaisuuttakin. Miten sä koet ite kateellisuuden, mustasukkaisuuden ja katkeruuden? Sä tunnut siltä, että sä oot ottanut kateellisuudesta ikään kuin parhaat palat, etkä ajaudu tuonne toisille raiteelle.

Koivumäki: Monethan ajautuu sinne 90 prosenttisesti ja mä voin puhua siitä aika hyvin, koska mä oon kumminkin sieltä puolelta missä kaikki läheiset ja kaverit oli. Suurin osa on vielä edelleen sitä, että kumminkin on erilaiset kaveriporukkaa ja mä nään kumpaakin maailmaa. Esimerkiksi iskä on joutunut nostaa sosiaalituesta koko Suomessa asumisen ajan, kun ei saanut töitä. Hän ei ole kateellinen vaan nauttii omasta elämästä, koska hän sinut itsensä kanssa. Tässä on ehkä kyse siitä, että kateus tulee siitä katkeruudesta, miksi sulla on ja mulla ei. Vaikka se tuntuu surulliselta, niin siinä kohtaa jos sä sanot sellaiselle ihmiselle, että katso peiliin ja mä tiedän, että sulla on huonommat oltavat, eikä sulla ole ollut välttämättä mahdollisuuksia. Mä tiedän, että se jakaa mielipiteitä, kun mainitsee, ettei kaikilla ole samoja lähtökohtia, mut mulla ei ollut yhtään mitään lähtökohtia. Mä oon asunut Suomessa ja pystynyt käymään koulut, mutta mä rakensin kaiken itse. Sillä omalla tahdolla ja mun ajatusmaailma oli just kääntynyt niin, että kyllä mä pystyn tähän. Mä haluan tätä ja katsotaan positiivisia asioita. Tää on tosi laaja aihe, mutta mä uskon, että se johtuu enemmänkin siitä, että ollaan katkeria sille omalle elämälle. Sitten tulee se viha ja kateus sitä kautta, että miksi tolle on annettu toi. Sitten jossain tapauksessa, kun lähdetään tutkimaan mitä on annettu, niin ei tolle annettu yhtään mitään. Mulla on monta frendiä, jotka on rikkaita miljonäärejä. Upeat perheet ja näin. Ne on aloittanut samalla tavalla Hakunilasta, Martinlaaksosta ja muista. Siellä on kumminkin perusduunari vanhemmat ja käynyt vaan ammattikoulun. Ne lähti yrittämään, ne otti riskin, ne teki duunia. Ne oli valmiit jättämään viikonloppu bileet ja teki duunia. Ja sitten taas toiset frendit - loistavia kavereita, en tarkoita sitä, että jos sulla aina varallisuutta, että sä oot huonompi tai parempi ihminen. Mutta ne tyytyi siihen, että ne halusi viikonloppuna bailaa, kun toiset teki duunia. Ne ei halunnut ottaa riskejä. Totta kai sä menet tasaisempaa polkua, jos sä saat hyvän duunin. Siinä on omaan peiliin katsomisen paikka mistä haluaa nauttia. Ei kaikki edes halua asua Ullanlinnan kattohuoneistossa, toiselle riittää loistavasti asua Hyvinkäällä vuokralla. Ne nauttii siitä, että heillä on vapaa aikaa ja niin poispäin. Sit ei tarvii olla myöskään kateellinen, kun toinen tulee 500 tonnin autolla pihaan. Se on tehnyt sen eteen duunia, se nauttii siitä. Me ollaan kaikki erilaisia. Se miksi joillekin pitää olla kateellinen on mulle tuntematon käsite.

Fanta: Sanoit hyvin tosta, että me ollaan kaikki erilaisia, kaikki haluaa erilaisia asioita, niin periaatteessa katkeruudessa ei ole hirveästi voitettavaa. Mä uskon, että kateellisuus melkein on voitettavaa. Se vähän tässä tää meidän keskustelun teesikin on. Sen sijaan, että käyttäisi aikansa katkeruuteen, niin pystyisi tunnistamaan itsessään niitä asioita tai omassa elämässään, että me tullaan eri lähtökohdista, meillä on erilaiset perheet ja synty. Et sä hirveästi voita sillä, että sä katkeroidut, ei se vie mihinkään.

Koivumäki: Se vie vaan sulta energiaa ja fokusta siitä mitä voisit tehdä.

Fanta: Ja sen ei tarvitse olla se – niin kuin sanoit äsken itsekin, että nyt ollaan puhuttu paljo rahasta ja menestymisestä. Se ei tarkoita välttämättä sitä. Haluutko sä tehdä maailmasta paremman paikan, haluutko sä kehittää jotain vai vaan olla.

Koivumäki: Sanotaan jos on katkera, niin siinä kohtaa kannattaa mennä terapeutin luokse purkamaan se mistä mä olen katkera. Se katkeruus voi johtua siitä, että mä olen vihainen, koska mun äiti ei sanonut ’’mä rakastan sua’’. Sen takia mun katkeruus on vaan kasvanut isommaksi, ja sen takia mä vihaan sitä, jos jollakin on joku läheinen ihminen, joka sanoo ’’hei mä rakastan sua’’. Siitä tulee jäätävä katkeruus kaikkia kohtaan. Kun sä näät jonkun pariskunnan kävelemässä tuolla keskustassa, sulla tulee pelkästään siitä katkera tunne.

Fanta: Tässä Andrei kertoo viime terapia käynnistään meille. Kun aloitit tuli näitä niin sanottuja vihaajia, ja ehkä niitä on vieläkin en tiedä, mutta puhuit siitä 30-70 suhteesta. Onko tullut vastaan joku, joka on suhtautunut skeptisesti siihen sun flashiin ja meininkiin. Sä oot tavannut sen ja mielikuva on muuttunut?

Koivumäki: Uskaltaisin väittää, että yhdeksän kymmenestä tapauksesta on silleen, että äijä on ihan rento ja sä oot erilainen mitä mä olen kuvitellut. Tottakai nyt mun some on vähän pehmeempi, mutta jos on muistikuvia viiden vuoden takaa, niin en ihmettele yhtään. Ite kattoo niitä välillä tilanne tsekkaukseksi ja inspiraation hakemiseksi. Miksi sillä onnistuu, että mitä sieltä voisi oppia ja tehdä vielä uudella tavalla. Kyllä mä itse uskon ja mun monet frendit, jotka tietävät mut on kertonut niiden frendeille, et ’’ootko sä ikinä nähny Andreita, se ei oo välttämättä sellainen mitä sä ajattelet’’.  

Fanta: Sä ihan tiedostat sen, että sulla on tietynlainen julkisuuskuva ja sitten on Andrei Koivumäki.
Koivumäki: Joo ja sanotaan, että kyllä mä osittain ylläpidän sitä myös.
Ihan vaan sen takia, jos mä haluan tiettyä viestiä viedä tai tässä tapauksessa esimerkiksi kohteita saada myyntiin, niin mun pitää olla se mikä on toiminut aikaisemmin. Okei, mä oon kasvanut, jutut on muuttunut, tulokset kasvanut ja viestintätapa on muuttunut. Mutta jos se on toiminut silloin, niin miks mä luopuisin siitä täysin. Tuossa oli hyvä esimerkki, kun noin kaksi vuotta sitten tuli telkkariohjelma. Mä aloin tekemään paljon pehmeämpää somea. Asianmukaisempaa, Asiantuntevaa ja ajattelin, että se kiinnostaa ihmisiä. Tulokset vähän tipahtivat, yhteydenotto määrä pieneni ja kaikki muu näkyvyys pieneni. Mun frendin vaimo sanoi, että kyllä sun pitää tehdä tota mitä sä oot tehnyt, koska se on sun juttu. Mä ajattelin, että okei, jos näin on niin jatketaan sen tekemistä vähän eri tyyliin, mutta joka kuva ei ole sitä ’’boom’’. Viidestä kuvasta yksi päivitys pitää olla ’’boom’’.

Fanta: Siirrytään loppua kohden. Mä haluaisin kuulla sulta vinkit ihmisille, jotka on kateellisia ja niille keitä kohtaan ollaan kateellisia. Elikkä mitä sä antaisit vinkiksi semmoiselle ihmiselle, joka on kateellinen?

Koivumäki: No mä en ole varmaan paras ihminen antaa vinkkejä tai opettaa ketään. Mä oon joskus koittanut tehdä niin suhteissa, mut huomannut, että parempi olla tekemättä sitä.
Mun mielestä vaan se, että miettii mistä se kateus johtuu. Onko se, että sä et vaan jaksa tehdä duunia sen eteen mitä kohtaa sä oot kateellinen. Onko  se duuni vaik se, että sä tuut ihmisten kanssa paremmin toimeen ja joku tulee ihmisten kanssa paremmin toimeen tai on ihmisten mielestä kiinnostava. Mitä sussa pitää muuttua, jotta sä oot semmoinen ihminen. Mehän ollaan kateellisia sitä asiakohtaa tai niitä kohtaan mitä me haluttaisiin oikeasti olla, jos sä et halua olla tommoinen tyyppi ethän sä olisi kateellinen. Jotain se on triggeröinyt sinussa, todennäköisesti sitä mitä sä itse haluaisit, mut sä et saa. Miettiä sen ja ottaa siitä oikeasti sen inspiraation. Eikä sitä vihaa, koska niin kuin sanoit, sehän on tosi vahva tunne ja se on tosi kova työkalu, joka aiheuttaa pahaa tai hyvää. Tavallaan se että jos mietitään positiivisen kautta löydä sieltä jotain positiivista itsellesi. Niitä, joille ollaan kateellisia, niin joskus monet tutut kyselee, että miten sä kestät? Emmä huomaa mitään, mä meen eteenpäin ja teen omaa juttua. Turha miettiä. Pitää muistaa se, ettei voi miellyttää kaikkia. Jos sä haluat miellyttää kaikkia, niin sitten sä oot se perustasoinen tyyppi, mitä kukaan ei huomaa, mut jos sä haluat erottautua, niin sun on pakko ottaa sen rooli ja esimerkki. Ammatti futareillakin on niitä kateellisia ihmisiä. On ne sitten toisten joukkueiden tai tyyppien fanit, mutta vaikka mitä ne tekisi, niin ne tekee aina kaiken väärin jotain tiettyä segmenttiä kohtaan.

Fanta: Ronaldinon hampaista on varmaan moni kateellinen.
Koivumäki: Sä et voi miellyttää kaikkia, että sun on pakko myös jakaa tunteita - jos sä haluat, mut jos sä haluat elää sitä tavallista normaalia elämää niin sanotusti tai sä teet vaan tavalliset jutut – vaikee selittää, mut joo.

Fanta: Saatiin kiinni varmasti kaikki. Mun mielestä toi oli hienosti sanottu ja hyvä summaus tähän, että ei ole kiinni siitä mistä sä oot kateellinen vaan siinä on kyse susta. Se on sun asia. Se ei ole hänen asia. Se on sun juttu.

Koivumäki: Joo just näin. Jo sulla on hyvä olla, niin miksi sä olisit kenellekään kateellinen.

Fanta: Taas yksi motivaatio lause saatu by Andrei Koivumäki. Sitten meillä on kateuden tunnustus, eli sua on pyydetty laatimaan lyhyt kateuden tunnustus jollekin ihmiselle. Kenelle sä olet kateellinen, ketä sä vähän ehkä ihailet ja mä päästän sut ääneen, jos sulta semmoinen sieltä löytyy. Ole hyvä.

Koivumäki: Joo mä en ole kirjannut, mut mä lunttaan. Mietin pitkään kenelle olisin kateellinen, ja on monta kaveria kenet voisin sanoa. Mä en ole itse asiassa ikinä sanonut tätä ääneen tälle henkilölle, mut nyt tuli sellainen fiilis ja kun puhuttiin näistä Pietari ajoista ja muista. Mä haluaisin tunnustaa kateuden mun äidille, Natalia Koivumäelle. On ollut iso päätös 30-vuotiaana, kahden lapsen kanssa tuntematta kieltä muuttaa Suomeen. Itse en ikinä tän ikäisenä pystyisi. Kadehdin sinussa eniten sitä, että olet ottanut isoja riskejä ja halunnut aina parasta, lapsille, perheelle ja läheisille. Se on mun mielestä iso juttu. Sit täällä lukee ’’Sinut otat’’ mä en tiedä mitä toi tarkoittaa.
Fanta: Mee vain eteenpäin.

Koivumäki: Minussa herättämäsi kateus on sellaista esimerkillisyyttä. Noin pystyy tekemään ja ottaa riskejä, omana aika ei välttämättä ole ollut kiitollinen sille. Ehkä tänä päivänä vasta itse ymmärtää paremmin ja tiedän, että olet uhrannut tosi paljon. Me koitetaan maksella nyt takaisin ja toivon, että tulevaisuudessa sinulla on kaikki hyvin ja pääsisit vihdoin eläkkeelle niistä niin sanotusti paskaduuneista. Joita on joutunut tekemään, jotta pystyy perheelle mahdollistamaan ne tietyt asiat. Toivon, että kaikki menee hyvin ja pääset nauttimaan elämästä vihdoinkin, koska tässä kumminkin päälle 50-vuotta on ollut aikamoista taistelua ihan pienestä lapsesta asti.

Fanta: Se oli kaunista. Mä oon kateellinen tosta mitä sä äsken pääsit tunnistamaan. Andrei Koivumäki, kiitos todella paljon, oli ilo keskustella sun kanssa. Toivottavasti jutellaan joskus.

Koivumäki: Ei mitään, kiitos paljon. Terkut kaikille ja älkää olko kateellisia.

Fanta: Tämä oli Envy Cast, kiitos moi.